Johtaminen

Määräaikaishuollon paikka ?

Jokaisessa liiketoiminnassa on haasteensa, mutta toistuvasti samat pulmat saattavat merkitä sitä, että yrityksesi toiminnot kaipaavat määräaikaishuoltoa. Autoistakin tarkistetaan säännöllisesti voitelujärjestelmä, jarrupalat, mekaaninen ajovakaus ja ilmansuodattimien kunto. Samalla tavalla on tärkeätä tarkistaa yrityksessä silloin tällöin, onko yrityksen rooli yhä osuva, kristallinkirkas,…
Lue lisää

Johtamisen kulmakivistä

1. Määritelmä Rauhanajan siviiliorganisaatioissa, suomalaisessa ja länsimaisessa kulttuuriympäristössä johtamiseen pätee seuraava määritelmä: Johtaminen on toimintaa, jonka avulla yksilöt ja ryhmät saadaan työskentelemään tuloksellisesti yhdessä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Se siis on tulosten tekemistä yhdessä toisten ihmisten kautta, yhteistyössä heidän kanssaan. Johtaminen…
Lue lisää

Jokaisella on oikeus hyvään johtamiseen

Tyypillinen työelämätutkimus – melkein mikä tahansa niistä – kertoo kolme merkittävintä syytä työyhteisön sisäisiin ongelmiin: huono johtaminen, ’solmussa’ olevat henkilösuhteet ja epäselvät vastuut/roolit. Työpahoinvoinnin kustannukset Suomessa ovat noin 30 mrd euroa vuodessa. Etenkin asiantuntijoiden vastauksissa nousee esiin huono johtaminen. Keskikokoisissa…
Lue lisää
Valikko